Yksinoloharjoituksia

Kuva: Penja

 

Klaara on ollut meillä nyt viikon. Näitä tekstejä lukiessa joku voi ahdistua, että kuinka paljon me pennun kanssa oikein touhutaan. No ei touhuta, vaan kaikki harjoittelupätkät ovat pienenpieniä tuokioita päivän touhujen lomassa. Pääosin siis vain oleillaan, leikitään, syödään, nukutaan. 

Eniten aikaa olen käyttönyt yksinolotreeniin. Aluksi kaikki tuntui sujuvan ihan helposti. Jo heti toisesta päivästä alkaen tein niin, että kun pentu oli leikkien jälkeen unelias, johdattelin sen makuuhuoneeseen, laitoin portin kiinni ja pentu kävi nukkumaan omaan petiinsä. Avasin tämän jälkeen portin ja siirryin pihalle tai muihin puuhiin, pentu jäi rauhassa nukkumaan. 

Eilen tapahtui kuitenkin ikävä takapakki. Pentu oli ollut hereillä jo tosi kauan ja se riehui lasten kanssa. Sen meno alkoi olla ihan ylivilliä. Toin pennun makuuhuoneeseen ja silittelin sitä rauhoittavasti. Jätin seln huoneeseen. Se alkoi vinkua ensin vähän, sitten vähän enemmän, lopuksi se jo puoliksi vinkui ja haukkui. Ajattelin ensin että kyllä se siihen rauhoittuu, kun on samalla tavalla automatkoillakin kiljunut ekat minuutit. Mutta nyt ei käynyt niin. Lopulta luovutin, odotin että se oli muutaman sekunnin hiljaa ja menin sitten huoneeseen. Kävin sängylle sen pedin viereen selaamaan kännykkää. 

Pentu pelästyi ja loppuillan se oli koko ajan perässäni vahtien kuin haukka etten pääse etäälle. Voi harmi tätä takapakkia.

Tänään aloitettiin alusta. Väsynyt pentu portin taa ja itse portin toiselle puolelle näkyville puhelinta selaamaan. Aluksi pentu vingahti, mutta raahusti sitten petiin. Odotin muutaman sekunnin ja avasin portin. Pentu tuli pois pedistä luokseni. En antanut sille huomiota. Laitoin sen takaisin toiselle puolelle ja jälleen sen joidenkin kymmenien sekuntien jälkeen mentyä petiin, avasin portin. Viidennellä kerralla pentu ei tullut enää pedistä pois vaan jäi sinne nukkumaan. Portti jäi nyt auki, pentu nukkuu pedissä ja minä lepäilen takapihalla.